sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

MTK – Lammastalouden edunvalvontaa


MTK:n lihavaliokunnan lammasjaosto järjestäytyi tammikuussa. Allekirjoittanut jatkaa puheenjohtajana ja varapuheenjohtajaksi valittiin Christer Ollqvist Vöyriltä. Jaoston sihteerinä toimii kotieläinasiamies Ilkka Pohjamo. Kun katsoo viime vuotta taaksepäin lammastalouden edunvalvonnan näkökulmasta, täytyy todeta, että esillä on ollut paljon erittäin suuria ja tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita.

Rahoituskauden 2014-2020 aloitus siirtyi vuodella ja elämme nyt siirtymävuotta vanhoilla ehdoilla mutta uuden kauden rahoilla. Tämän vuoden alkupuoli on vielä kiivasta tukivääntöä niin rahanjaon kuin tukiehtojenkin puolesta. Lammasjaosto on pysynyt tiukasti valmistelemassaan kolmiportaisessa mallissa ja vaatinut myös eläinyksikkökertoimen korjausta. Asiassa on käyty paljon neuvotteluja ja yritetty sovittaa yhteen kannustavaa ja tasapuolista tukimallia hallinnon vaatimaan yksinkertaiseen toteutukseen ja valvontaan.
Lampaiden hyvinvointikorvauksen valmistelu on myös loppusuoralla ja se toteutuu mitä todennäköisimmin vuoden 2015 alusta. Jaottelu perusehtoihin ja lisäehtoihin poistunee ja lampurilla on valittavissa neljästä-viidestä erilaisesta toimenpidepaketista haluamansa määrä. Sopimus on vuoden mittainen eli tuottaja voi joustavasti vaihtaa toimenpiteitä tai luopua kokonaan korvauksen hakemisesta jos siltä tuntuu.

Kesällä voimaan tullut Lammas- ja vuohinavetoiden tuettua rakentamista koskeva asetus oli susi jo syntyessään. Jaoston aktiivisen ja peräänantamattoman toiminnan ansioista siihen saatiin muutos nopealla aikataulululla ja nyt senkin kanssa voi jo elää. Suurin kiitos tästä työstä kuuluu Pia Parikalle ja Tapio Rintalalle.

Hyvinvointikorvauksen valmistelu aloitti myös lampaiden terveydenhuollon käynnistämistä koskevan selvittelytyön. MTK:n lammasjaoston ja järjestön eläinlääkäriasiantuntijan Leena Suojalan johdolla on käyty neuvotteluja koko lammas- ja vuohitoimialan edustajien kanssa. Marraskuussa perustettiin työryhmä jossa ovat edustettuna mm. teurastamot, juustolat, MTK, SLC ja SLY. Tämä työryhmä käy ensimmäiset neuvottelut Eläintautien torjuntayhdistyksen ETT:n kanssa helmikuun 2014 lopussa. Lammasterveydenhuollon aloittamiseen MTK:n lammasjaosto haki MMM:stä avustusta, jonka turvin toimintaa käynnistellään tämän vuoden aikana.

Hyvinvointikorvauksen ehdoista terveydenhuoltovaatimus jäi komission linjausten takia pois, mutta oman katraan ennaltaehkäisevään työhön sen käynnistymisellä on suuri merkitys ja siihen käytetyt panokset tulevat varmasti monikertaisesti takaisin niin tilatasolla kuin valtakunnallisestikin. Tunnetustihan ennaltaehkäisy on huomattavasti taloudellisempaa kuin tautiepidemian hoito.

Suurpetoasioihin Lammasjaosto on ottanut ihan uuden vaihteen päälle. Vastuuhenkilöksi on nimetty Tapio Rintala ja hän on mukana valmistelutyössä niin kotimaassa kuin Brysselin suurpetotyöryhmässäkin. Selkeänä tavoitteena on löytää kannanhoitosuunnitelmiin sellaista asennetta, että niin ihmiset kuin koti- ja tuotantoeläimetkin voivat koko maassa elää ilman jatkuvaa suurpetouhkaa.


Toivotan karitsarikasta kevättä ja menestystä lammastiloillenne!

Outi Sirola
MTK:n lammasjaosto, pj.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti