sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lampurille oma muistitikku


















Nyt lampureiden ja kaikkien lampaiden ystävien tärkeät asiat lammasmuistikulle!
Yhdistyksen nimellä varustettu muistikku 8 GB myynnissä Farmari 2015- näyttelyssä Joensuussa
2.- 4.7. Hinta 10 euroa/kpl.
Tule ostamaan omasi esittelypisteestämme kotieläinpihalla osasto Ek 1 747.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Suomen Lammasyhdistys ry tiedottaa

Tiedotan näin sähköisesti muutoksista lammassektorin toimihenkilöissä ja järjestelyissä. Siirryn tulevana maanantaina Suomen Lammasyhdistyksen osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi. Luovun samalla ProAgria Keskusten Liiton lammastalouden kehityspäällikön tehtävästä.
Suomen Lammasyhdistys ja ProAgria Keskusten Liitto jatkavat muutoksista huolimatta tiivistä yhteistyötään Valtakunnallisen Lammasstrategian toteuttamiseksi Suomessa. Lainsäädäntö- ja edunvalvontakysymyksissä järjestöt toimivat lisäksi yhteistyössä MTK:n ja SLC:n kanssa.
Työtapa perustuu yhteiseen lammastiimiin, johon kuuluvat ProAgrian lammasasiantuntijat sekä Suomen Lammasyhdistyksen väki. ProAgrian kehityspäällikkö ja Suomen Lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja muodostavat työparin lampaanjalostuksen edistämiseksi. Taustatukea he saavat jalostusvaliokunnalta, joka päättää lampaiden jalostusohjelmasta Suomessa. Kehityspäällikkö toimii jalostusvaliokunnassa asiantuntijana ja toiminnanjohtaja sihteerinä.
Suomen Lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja on mukana MTK:n lammasjaostossa asiantuntijajäsenenä. Hän välittää ajankohtaista toimialatietoa sekä Suomen Lammasyhdistykselle että ProAgrian lammastalouden asiantuntijoille ja vastaa uutisoinnista Lammas & vuohi –lehdessä ja sähköisissä kanavissa yhdessä Lammas & vuohi –lehden toimitussihteerin kanssa.
Vastuu lammasneuvontapalveluista on ProAgrian kehityspäälliköllä. Tilatason neuvonta kuuluu aiempaan tapaan ProAgria Keskusten lammasasiantuntijoiden tehtäviin.
Yhteystietoni ovat maanantaista alkaen pia.parikka@lammasyhdistys.fi ja 044 973 7000.
ProAgrian kehityspäällikön tehtäviä hoitaa kesän ajan väliaikainen miehitys seuraavan työnjaon mukaisesti:
- Lammasneuvontapalvelut ja koordinaatio: milla.alanco@proagria.fi
- Lampaiden ja vuohien kantakirjaus: kaie.ahlskog@proagria.fi
- Jalostusjärjestöasiat ja työnjohto: henna.mero@proagria.fi
- Hankeasiat: suvi.anttila@proagria.fi ja sari.heltela@proagria.fi
- WebLammas:
tekninen tuki: tuki@mloy.fi
kehittäminen: kirsi.ahlfors@mloy.fi ja heini.rautiola@proagria.fi
ProAgrian lammastalouden rekrytointivaiheeseen päästään etenemään näillä näkymin alkusyksyllä. Lisätietoja rekrytoinnista: henna.mero@proagria.fi .
Jatketaan työtä lampaiden puolesta näissä merkeissä!
Ystävällisin lammasterveisin,
Pia Parikka