torstai 31. joulukuuta 2015
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
torstai 26. marraskuuta 2015
Tervetuloa jäseneksemme!
Liity jäseneksemme nyt ja saat loppuvuoden ensi vuoden jäsenmaksulla! Ilmoita yhteystietosi sähköpostilla pk.lampurit@gmail.com tai puhelimitse sihteerille; Eila Pennanen 050 361 4144. Jäsenyys tulee voimaan heti, vuoden 2016 jäsenmaksun maksat laskun saatuasi ensi vuoden puolella. Käy tutustumassa myös facebook-sivuihimme! (Suora linkki sivustopalkissa)
tiistai 3. marraskuuta 2015
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Suomen Lammasyhdistyksen tiedote 27.10.2015
Suomen Lammasyhdistys
tuomitsee lampaiden huonon kohtelun ja edellyttää teurastamoilta
eläintä kunnioittavaa käsittelyä.
Suomen Lammasyhdistys
pitää eläinten hyvää kohtelua kunnia-asiana. Lampurit hoitavat
kasvattamiaan lampaita parhaansa mukaan.
Ylen MOT – Kidu ensin,
kuole sitten (26.10.2015) osoitti, että lampaiden käsittelyssä ja
toimintatavoissa suomalaisissa teurastamoissa on valitettavasti
puutteita ja parantamisen varaa.
Suomen Lammasyhdistys
edellyttää, että eläimiä kohdellaan kaikissa tuotannon vaiheissa
hyvin. Lammas on tunteva eläin, jota tulee kunnioittaa. Elämän
tulee olla mahdollisimman stressitöntä ja eläintä arvostavaa
syntymästä kuolemaan asti.
Ylilyönteihin ja vääriin
toimintatapoihin on puututtava välittömästi. Puutteet on
korjattava viipymättä, olipa sitten kyse vääränlaisista tai
epäkäytännöllisistä tiloista tai virheellisistä asenteista tai
toimintatavoista.
Suomen Lammasyhdistys
toivoo, että koko lammasalaa ja siellä toimivia ei leimattaisi
nähtyjen poikkeustapausten perusteella. Ehdoton pääosa tuotannosta
on eettistä, ja tapahtuu sääntöjen mukaan.
Tuottajien tulee voida
luottaa siihen, että viranomaiset valvovat teurastustoimintaa ja
havaittujen puutteiden korjaamista. Nyt näin ei ole tapahtunut.
Nähdyn perusteella tarkastustoiminnan laatua tulee parantaa, jotta
lampurit voivat luottaa siihen, että lampaiden käsittely on loppuun
asti tuntevan eläimen arvon mukaista.
MOT osoitti, että
teurastamoiden eläinliikenteen ja toiminnan suunnittelussa on eroja.
Suomen Lammasyhdistys aikoo tuoda oman osaamisensa teurastamoiden
käyttöön rakenteellisten puutteiden korjaamiseksi.
Lisäksi lampurit aikovat
ottaa yhteyttä käyttämiinsä teurastamoihin vakuuttuakseen siitä,
että yksiköissä toimitaan sääntöjen ja lakien mukaisesti.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Lampurit huomio! Timon viesti koskien Lammasmarkkinoita:
Lammasmarkkinat 7.11.2015 klo 10 - 15, Pienteollisuustalo, PT- talo Kirkkokatu 27. 80100 Joensuu
Myyntipaikat 50 e
Ilmoittautumiset ja tiedustelut: timo.reko@msl.fi, 050-322 6798
Laitan ilmoituksen Karjalaiseen la 30.11 ja uusinta la 7.11. Ilmoittakaa mitä tuotteita olette tulossa myymään.
Teen ilmoituksen ympäristöterveysvalvontaan kaikista mahdollisista myytävistä tuotteista, joten sitä ei tarvitse erikseen tehdä.
Terveisin
Timo Reko
aluepäällikkö
Maaseudun sivistysliitto ry
Itä- Suomen aluekeskus
Kauppakatu 23 b A 8, 80100 Joensuu
050-322 6798, timo.reko@msl.fi

perjantai 2. lokakuuta 2015
Valtakunnalliset Lammaspäivät Iisalmessa 3.- 5.11.2015
Ilmoittautuminen Valtakunnallisille Lammaspäiville alkanut! Lisätietoja ohjelmasta Suomen Lammasyhdistyksen nettisivuilla;
Lammaspäivien ohjelma
tiistai 29. syyskuuta 2015
ProAgrian julkaisu luettavissa netissä
Pääset lukemaan julkaisun sivustolla olevan linkin kautta;
Lampaiden ja vuohien luonnonmukaisen tuotannon hyvät toimintatavat
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Ympäristöministeriön tarkennus rantalaidunnuksen ehtoihin
Ympäristöministeriö on tarkentanut rantalaidunnusta koskevia ehtoja 21.9.2015.
Linkki Maaseudun tulevaisuuden sivuille:
Suunnitelmallinen rantalaidunnus sallittua
tiistai 8. syyskuuta 2015
Jalostuseläinten huutokauppa sulkeutuu perjantaina 18.9.2015
ProAgrian tuotosseurantaan kuuluvien jalostuseläinten huutokauppatapahtuma netissä ja eläinten kotitiloilla.
Lisätietoja: lammasnetti.fi
torstai 27. elokuuta 2015
Neljä lammasta etsii omistajaansa
ETSITÄÄN OMISTAJAA! Neljä väsynyttä korvamerkitöntä pässikaritsaa etsii omistajaansa Kiteellä. Lampaista jotain tietävä voi ilmoittaa tietonsa Rajavartiolaitokselle tai poliisille.
torstai 16. heinäkuuta 2015
maanantai 13. heinäkuuta 2015
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Farmarissa oli mukavaa!
Kiitos kaikille esittelypisteessämme vierailleille!
Samoin lämpimät kiitokset yhteistyökumppaneille ja yhdistyksemme talkooporukalle!
Samoin lämpimät kiitokset yhteistyökumppaneille ja yhdistyksemme talkooporukalle!
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Farmari-näyttely
Olemme Farmari- maatalousnäyttelyssä 2.- 4.7. Näyttely avoinna yleisölle klo 10.00- 17.00. Tervetuloa tutustumaan esittelypisteeseemme kotieläinpihalle osasto Ek 1 747. Yhdistyksemme toiminnan esittelyn ja kerhotuotteidemme myynnin lisäksi paikalla Saramon tilan suomenlampaita ja kainuunharmaksia. Esittelyssä myös yhdistyksemme jäsenten lammastiloja sekä monenlaisia lammastuotteita. Tervetuloa!
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Lampurille oma muistitikku
Nyt lampureiden ja kaikkien lampaiden ystävien tärkeät asiat lammasmuistikulle!
Yhdistyksen nimellä varustettu muistikku 8 GB myynnissä Farmari 2015- näyttelyssä Joensuussa
2.- 4.7. Hinta 10 euroa/kpl.
Tule ostamaan omasi esittelypisteestämme kotieläinpihalla osasto Ek 1 747.
perjantai 19. kesäkuuta 2015
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Suomen Lammasyhdistys ry tiedottaa
Tiedotan
näin sähköisesti muutoksista lammassektorin toimihenkilöissä ja
järjestelyissä. Siirryn tulevana maanantaina Suomen Lammasyhdistyksen
osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi. Luovun samalla ProAgria Keskusten Liiton lammastalouden kehityspäällikön tehtävästä.
Suomen Lammasyhdistys ja ProAgria Keskusten Liitto jatkavat muutoksista
huolimatta tiivistä yhteistyötään Valtakunnallisen Lammasstrategian
toteuttamiseksi Suomessa. Lainsäädäntö- ja edunvalvontakysymyksissä
järjestöt toimivat lisäksi yhteistyössä MTK:n ja SLC:n kanssa.
Työtapa perustuu yhteiseen lammastiimiin, johon kuuluvat ProAgrian lammasasiantuntijat sekä Suomen Lammasyhdistyksen väki. ProAgrian kehityspäällikkö ja Suomen Lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja muodostavat työparin lampaanjalostuksen edistämiseksi. Taustatukea he saavat jalostusvaliokunnalta, joka päättää lampaiden jalostusohjelmasta Suomessa. Kehityspäällikkö toimii jalostusvaliokunnassa asiantuntijana ja toiminnanjohtaja sihteerinä.
Suomen Lammasyhdistyksen toiminnanjohtaja on mukana MTK:n lammasjaostossa asiantuntijajäsenenä. Hän välittää ajankohtaista toimialatietoa sekä Suomen Lammasyhdistykselle että ProAgrian lammastalouden asiantuntijoille ja vastaa uutisoinnista Lammas & vuohi –lehdessä ja sähköisissä kanavissa yhdessä Lammas & vuohi –lehden toimitussihteerin kanssa.
Vastuu lammasneuvontapalveluista on ProAgrian kehityspäälliköllä. Tilatason neuvonta kuuluu aiempaan tapaan ProAgria Keskusten lammasasiantuntijoiden tehtäviin.
Yhteystietoni ovat maanantaista alkaen pia.parikka@lammasyhdistys.fi ja 044 973 7000.
ProAgrian kehityspäällikön tehtäviä hoitaa kesän ajan väliaikainen miehitys seuraavan työnjaon mukaisesti:
- Lammasneuvontapalvelut ja koordinaatio: milla.alanco@proagria.fi
- Lampaiden ja vuohien kantakirjaus: kaie.ahlskog@proagria.fi
- Jalostusjärjestöasiat ja työnjohto: henna.mero@proagria.fi
- Hankeasiat: suvi.anttila@proagria.fi ja sari.heltela@proagria.fi
- WebLammas:
tekninen tuki: tuki@mloy.fi
kehittäminen: kirsi.ahlfors@mloy.fi ja heini.rautiola@proagria.fi
ProAgrian lammastalouden rekrytointivaiheeseen päästään etenemään näillä näkymin alkusyksyllä. Lisätietoja rekrytoinnista: henna.mero@proagria.fi .
Jatketaan työtä lampaiden puolesta näissä merkeissä!
Ystävällisin lammasterveisin,
Pia Parikka

maanantai 20. huhtikuuta 2015
Pirtin Kehräämö Oy tiedottaa
Pirtin Kehräämö Oy:n tiedote lampureille
Villan ostaminen tuottajilta alkaa vapun jälkeen.Tuottajia kehoitetaan aina jo hyvissä ajoin ennen suunniteltua villanmyyntiä olemaan yhteydessä villaostoista vastaavaan Päivi Häkkiseen puhelin 050 5436533 tai sähköpostitse osoitteeseen päivi.hakkinen@pirtinkehra amo.fi
Ostamme hyvälaatuista, kehräämön omaan toimintaan soveltuvaa suomenlampaan villaa sekä suomenlammastyyppistä risteytysvillaa.Tarve erityyppisestä ja erivärisestä villasta vaihtelee tuotannon tarpeiden ja myynnin kysynnän mukaan. Emme valitettavasti pysty toteuttamaan entistä käytäntöämme ottaa vastaan kaikkea tuottajien meille tarjoamaa villaa. Ole siis yhteydessä kehräämöön etukäteen!
Villan kehruutus tuottajille ns.rahtityönä jatkuu kehräämöllä normaalisti. Kaikenrotuisten lampaiden villaa ostetaan siis edelleen, mikäli lampuri ostaa kehräämöltä valmiita tuotteita kehräämölle myymäänsä raakavillaa vastaavan määrän.
Myös omaeräkehruutuksia väh. 20 kg:n eristä tehdään edelleen eli lampuri saa omista villoistaan tehdyt tuotteet takaisin ennakolta sovitulla tavalla.
Olemme tarkistaneet kehruuhintamme ja laatineet uudet hinnastot sekä villan tuotteisiin vaihtajille että omaeräkehruuttajille.
Ostovillan hinnoittelu perustuu pitkälti maailmanmarkkinahintoihin ja näinollen vaihtelee vuoden mittaan. Villan ostohintoja sekä laatukriteereitä on myös tarkennettu. Lähetäthän siis vain hyvälaatuista villaa kehräämölle!
Villan ostaminen tuottajilta alkaa vapun jälkeen.Tuottajia kehoitetaan aina jo hyvissä ajoin ennen suunniteltua villanmyyntiä olemaan yhteydessä villaostoista vastaavaan Päivi Häkkiseen puhelin 050 5436533 tai sähköpostitse osoitteeseen päivi.hakkinen@pirtinkehra
Ostamme hyvälaatuista, kehräämön omaan toimintaan soveltuvaa suomenlampaan villaa sekä suomenlammastyyppistä risteytysvillaa.Tarve erityyppisestä ja erivärisestä villasta vaihtelee tuotannon tarpeiden ja myynnin kysynnän mukaan. Emme valitettavasti pysty toteuttamaan entistä käytäntöämme ottaa vastaan kaikkea tuottajien meille tarjoamaa villaa. Ole siis yhteydessä kehräämöön etukäteen!
Villan kehruutus tuottajille ns.rahtityönä jatkuu kehräämöllä normaalisti. Kaikenrotuisten lampaiden villaa ostetaan siis edelleen, mikäli lampuri ostaa kehräämöltä valmiita tuotteita kehräämölle myymäänsä raakavillaa vastaavan määrän.
Myös omaeräkehruutuksia väh. 20 kg:n eristä tehdään edelleen eli lampuri saa omista villoistaan tehdyt tuotteet takaisin ennakolta sovitulla tavalla.
Olemme tarkistaneet kehruuhintamme ja laatineet uudet hinnastot sekä villan tuotteisiin vaihtajille että omaeräkehruuttajille.
Ostovillan hinnoittelu perustuu pitkälti maailmanmarkkinahintoihin ja näinollen vaihtelee vuoden mittaan. Villan ostohintoja sekä laatukriteereitä on myös tarkennettu. Lähetäthän siis vain hyvälaatuista villaa kehräämölle!
lauantai 18. huhtikuuta 2015
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Kerintäkoneen terien teroitusta koulutuspäivän yhteydessä
Otto Makkonen teroittaa kerintäkoneen teriä koulutuspäivän yhteydessä 16.4. Otolta voit myös ostaa uusia teriä.
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Koulutuspäivä ja yhdistyksen yleiskokous 16.4.2015 Joensuussa
Pohjois-Karjalan
Lampurit ry järjestää 16.4.2015 koulutuspäivän Joensuussa
Pohjois-Karjalan aikuisopistolla, Kaislakatu 3, luokka 7. Koulutuksen
jälkeen yhdistyksen
yleiskokous kahvien kera.
Koulutus
on yhdistyksen jäsenille ilmainen, ei-jäsenille hinta 20 euroa.
Yhdistyksen jäsenmaksu on 15 euroa/vuosi, jäseneksi voi liittyä paikan
päällä. Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita
joukkoomme!
Olemme myös facebookissa osoitteessa
https://www.facebook.com/ PohjoisKarjalanLampurit?ref=hl
Ennakkoilmoittautuminen toivottavaa, joko sähköpostilla pk.lampurit@gmail.com tai facebook-sivullamme!
Ennakkoilmoittautuminen toivottavaa, joko sähköpostilla pk.lampurit@gmail.com tai facebook-sivullamme!
Aikataulu
klo 10.00 - 12.00
Lammastuotannon erityisasiantuntija Sari Heltelä, ProAgria Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo
Lammastuet 2015
klo 10.00 - 12.00
Lammastuotannon erityisasiantuntija Sari Heltelä, ProAgria Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo
Lammastuet 2015
-karitsan laatupalkkio
-alkuperäisrotutuki
-hyvinvointikorvaus
klo 12.00 - 12.30 Lounas oppilaitoksen ravintolassa (omakustanteinen, hinta 7,50 euroa)
klo 12.30 -13.00
Kotieläintalouden ja työterveyshuollon erityisasiantuntija Anna Liimatainen, ProAgria Pohjois-Karjala
Kotieläintalouden ja työterveyshuollon erityisasiantuntija Anna Liimatainen, ProAgria Pohjois-Karjala
Maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020
klo 13.00 - 13.30 Keskustelua, kysymyksiä
klo 13.30 - ? Yhdistyksen yleiskokous
kahvien kera (yhdistys tarjoaa kahvit)
Tervetuloa vanhat ja uudet jäsenet viettämään antoisaa päivää Joensuuhun!
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Virvon, varvon...
Muistitko virpoa lampaasi?
Karjalassa ortodoksiseen Palmusunnuntain virpomisperinteeseen on ennen kuulunut myös kotieläinten virpominen niiden hyvinvoinnin, lisääntymisen ja hyvän kasvun takaamiseksi. Emäntä virpoi lehmät ja lampaat, isäntä hevoset.
Virvon varvon tuoreeks terveeks
tulevaks vuuveks,
kui monta urpua, niin monta uuhta
kui monta oksaa, niin monta orhii
kui monta lehtee, niin monta lehmää
kui monta latvaa, niin monta lammasta

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Myyntipaikkojen varaus Lammasmarkkinoille
Timo Rekon tiedotus lampureille:
Lammasmarkkinat la 28.3.klo 10-15
Pienteollisuustalolla, PT-talo Kirkkokatu 27, 80100 Joensuu
Myyntipaikat 50e.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut: timo.reko@msl.fi, 050-322 6798
Laitan ilmoituksen Karjalaiseen su 22.3. ja uusinta la 28.3.
sitä varten tarvitsen sitten sitä tietoa, mitä olette tulossa myymään.
Teen myös ilmoituksen ympäristöterveysvalvontaan kaikista mahdollisista myytävistä tuotteista, joten sitä ei tarvitse erikseen tehdä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Ahvenanmaanlampaan rotupäivä
Ahvenanmaanlampaan rotupäivä, Jokioinen
23.03.2015 klo 09:30 - 15:00
Luonnonvarakeskus, Datum-talon auditorio,
Tietotie 2 A, Jokioinen
Mahdollisuus etäyhteyden järjestämiseen.
Lisätietoja
http://www.lammasyhdistys.fi
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Vuoden 2015 maatiaiseläin on sarvellinen pässi
Maatiainen ry on valinnut tämän vuoden maatiaiseläimeksi suomalaisen sarvellisen pässin.
Maaseudun Tulevaisuuden juttu:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/sarvellinen-p%C3%A4ssi-on-vuoden-maatiaisel%C3%A4in-1.93577
lauantai 28. helmikuuta 2015
Pohjan piika pikkarainen, vaimo valkeanverinen,
teki liiton päivän kanssa, päivän kanssa, kuun keralla
yhen ajan noustaksensa ja yhen havataksensa:
itse ennen ennätteli, ennen kuuta, aurinkoa,
kukonki kurahtamatta, kanan lapsen laulamatta.
Viisi villoa keritsi, kuusi lammasta savitsi,
villat saatteli saraksi, kaikki vatvoi vaattehiksi
ennen päivän nousemista, auringon ylenemistä.
(Kalevala)
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
tiistai 24. helmikuuta 2015
lauantai 14. helmikuuta 2015
tiistai 20. tammikuuta 2015
Lammaspäivät kevät 2015
Kevään Valtakunnallisten Lammaspäivien päivämäärä ja paikka muuttuu! Uusi aika on 9.-10.4.2015 ja paikkana Salo!
Alustava ohjelma:
to 9.4. Seminaari, Lammaskerhojen tapaaminen, SLY:n kevätkokous ja lampuri-illallinen
pe 10.4. Opintoretki
Alustava ohjelma:
to 9.4. Seminaari, Lammaskerhojen tapaaminen, SLY:n kevätkokous ja lampuri-illallinen
pe 10.4. Opintoretki
Tarkempi ohjelma ja opintoretkikohteet päivittyvät Lammasyhdistyksen nettisivuille Tapahtumakalenteriin: http://www.lammasyhdistys.fi/tapahtumakalenteri
perjantai 16. tammikuuta 2015
Lampaiden rekisteröintimaksuun 20% korotus
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa Elintarviketurvallisuusviraston maksullisista suoritteista (1161/2014) on lampaiden ja vuohien rekisteröintimaksun suuruudeksi vahvistettu 1,20 euroa/eläin. Asetus on annettu Helsingissä 17.12.2014 ja se tuli voimaan 1.1.2015.
Lisätietoja:
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainsuojelu+ja+elainten+pito/merkitseminen+ja+rekisterointi/lampaat+ja+vuohet/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)